Olen nyt laskenut päivittäistä energiankulutustani lähes vuoden ajan. Laskeminen alkoi aluksi Kiloklubia käyttäen viime vuoden elokuun lopussa, kun olin toipunut leikkauksesta sen verran, että pääsin muuttamaan Turusta venhempieni luota ympärivuorokautisesta hoidosta takaisin kotiin Tampereelle. Painoin tuolloin 48kg ja siitä entisestä urheilijasta tai urheilijan lihaksista ei ollut enää tietoakaan etenkään jaloissa. Ennen kesäkuista loukkaantumista painoin 60kg, [...]
Avainsanaan ‘trainingpeaks’ liitetyt artikkelit
Ruokapäiväkirjailua
Kategoria(t): ruoka, avainsanat: kalorien laskeminen, kalorilaskuri, kiloklubi, ruoka, ruokapäiväkirja, trainingpeaks | Julkaistu 12.8.2011 | 3 Kommenttia »
Treeniä
Kategoria(t): ruoka, Treenipäiväkirja, avainsanat: aamulenkki, ruokapäiväkirja, trainingpeaks, treenipäiväkirja | Julkaistu 9.4.2011 | Jätä kommentti »
Nukuin pommiin, joten aamuksi suunnittelemani salitreeni oli jätettävä välistä. Kävinkin juoksemassa oman Tour de Lapinniemeni (jolla on mittaa hurjat 2km) ja tein sen päälle kuntopiiriä kotona apunani kahvakuula, exetube ja jumppapallo. Aamu lähti siis kuitenkin suhteellisen reippaasti käyntiin. Kun nyt kerran olen aiemminkin lähtenyt trainingpeaksin esittely- ja hehkutuslinjalle, niin mainostetaan nyt vielä, että ohjelmassa on [...]
Ensimmäinen oikea lenkki
Kategoria(t): Treenipäiväkirja, avainsanat: lenkki, polvi, polvikipu, pyöräily, pyörälenkki, trainingpeaks, trainingpeaks gps, treenipäiväkirja, treenit | Julkaistu 8.4.2011 | Jätä kommentti »
Noniin, siinä se on: trainingpeaks gps:n piirtämä kartta ensimmäisestä oikeasta pyörälenkistäni 10 kuukauteen. Maantiepyörää minulla ei tällä hetkellä ole (vanhan myin pois ja uusi, mittojeni mukaan tehty, on vielä koottavana), niin ajelin hiljaksiin ympäriinsä maastopyöräni kanssa. Tunnin verran polvi kesti ajoa kipuilematta ja koska kipua alkoi tuntua ollessani vielä jonkin matkan päässä kotoa, tuli ajoa [...]
Hiihtoa ja lounaspohdintaa
Kategoria(t): ruoka, Treenipäiväkirja, avainsanat: gps, hiihto, lounas, lounaslista, reittikartta, trainingpeaks, trainingpeaks gps, työpäivä | Julkaistu 29.3.2011 | Jätä kommentti »
Ai että oli ihana hiihtää aurinkoisessa kelissä ja vasta-ajetuilla laduilla! Pakkasta taisi olla lähtiessä 6-7 astetta, mutta auringossa ei tuntunut lähellekään niin kylmälle. Hienokuntoisesta ladusta innostuneena teinkin erilaisia tekniikkaharjoitteita (entinen kilpahiihtäjä sisälläni nostaa ajoittain päätään) ja pieniä spurtteja. Kuten reittikartastakin näkyy, suhasin melko pienellä alueella edestakaisin, sillä kaikkein aurinkoisimmalla tietysti. Kohta pitäisi lähteä kaupunkiin päin, [...]
Aamulenkkiä ja aamiaista
Kategoria(t): ruoka, avainsanat: aamiainen, aamulenkki, gps, juoksu, kalorilaskuri, trainingpeaks | Julkaistu 28.3.2011 | Jätä kommentti »
Huomenta, En jaksanutkaan herätä kuudeksi uimahallille, mutta juoksemassa olen ehinyt jo kuitenkin käydä. Ei ollut mikään maailman hauskin kokemus, kun märkää lunta tuli tuulen vuoksi välillä vaakatasossa ja kun se oli kasaantunut pyöräteille, ei oikein uskaltanut askeltaa kunnolla, kun ei koskaan tiennyt onko lumen alla liukasta jäätä vai ei. No, puoli tuntia tuli juoksenneltua ja [...]
Pori sightseeing aamulenkin merkeissä
Kategoria(t): Treenipäiväkirja, treenivarusteet, avainsanat: aamulenkki, juoksu, suunto, suunto movescount, training peaks, training peaks gps, trainingpeaks | Julkaistu 27.3.2011 | Jätä kommentti »
Kipaisin kesäaikaa kahdeksalta, siis melko aikaisin, kirpakkaan pikkupakkaseen aamulenkille täällä Porissa. Juoksin tästä hostellistamme Isomäen urheilukeskukseen ja takaisin molempiin suuntiin pientä kiertoreittiä. Tässä kartta lenkistäni: Kuten kotona Tampereellakin, myös täällä Porissa osa kevyenliikenteenväylistä on täysin puhtaana lumesta ja jäästä, mutta osa oli täysin jäisiä, niin että jokaista askeltaan sai pelätä, joten vauhti oli tänäänkin melko [...]
