Jottei koko blogi menisi pelkäksi haasteeksi, lienee paikallaan kertoa myös välillä kuulumisia. Kirjoittelen tätä keskellä torstain ja perjantain välistä yötä. Rakas yläkerran naapurimme pitää minua jälleen kerran hereillä. Raivohullu huutaa umpikännissä ja tyttöystävä yrittää välillä rauhoitella, välillä vittuilee takaisin rankasti. Kaikki kuuluu tässä talossa uskomattoman hyvin läpi, etenkin tuolta yläkerrasta. Soittaisikohan taas tänään joku poliisit paikalle, vaikka vielä ei tosin kuulu hakkaamisen ääniä?
Minulle tulee aina (siis noin kaksi kertaa viikossa) hirveän huono olla, kun naapurimme huutaa. Huuto ei ole mitään normaalia kahden ihmisen välistä riitelyä, vaan aivan järjetöntä, silmitöntä raivoa. Välillä huuto ei ole edes mitään järjellistä sanomaa, vaan pelkkää ”AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA” – äänteen huutamista. Huutamista huutamisen takia. Kuten herra on huutanut koko talolle tiedoksi: ”MÄ V*TTU HUUDAN JOS MUA HUVITTAA HUUTAA”. En voi kuin ihmetellä, kuinka tyttöystävä jaksaa katsella moista ukkoa, joka ryyppää itsensä vähintään kahdesti viikossa tuollaiseen kuntoon ja kämpästä kantautuvista äänistä päätelleen on myös huutamiskohtaustensa lomassa väkivaltainen. Poliisit ovat käyneet selvittelemässä tilannetta useammin kuin kerran.
Nyt olen vielä yksin kotona Tommin ollessa käymässä Helsingissä, joten minulla ei ole edes ketään täällä seuranani. Ahdistaa oikein ja tekisi mieli vain hautautua kaikkien tyynyjen ja peittojen alle. Yleensä raivokas huutaminen loppuu puolessa tunnissa, mutta tänään sitä on jatkunut jo kohta yli tunnin. Kello lähestyy yhtä ja aamulla pitäisi herätä taas kuudelta. Huoh.
Kuitenkin, maanantaisen epäonnisen harjoituskisan olen päässyt tekemään hyviä treenejä etenkin uiden. Tänään (siis eilen) aamulla kipittelin kuuden aikaan tuohon meidän rantaan havaitakseni, että järvi oli melko aaltoinen, synkeä ja pelottava. Pakokauhu meinasi iskeä, mutta pakotin itseni uimaan ja totuttautumaan aaltoihin. Kovin kauas en kuitenkaan uskaltanut rannasta lähteä, kun paikalla ei ollut ketään muita ja Tommikin vielä nukkui kotona. 20 minuuttia ihmettelin aaltoja ja mustaa vettä eikä lopussa olo enää tuntunut yhtä pelokkaalta ja ahdistavalta kuin järveen mennessäni. Mukavuusalue on siis taas kertaalleen ylitetty.
Viikon kovin urheilusuoritus on kuitenkin ehkä ollut se, että ajoin tänään (eilen) mummiksellani varmaankin 35km yhteensä. Työpäivä oli melkoisen liikkuva erinäisine käynteineen ja päätin mennä joka paikkaan pyörälläni. 7-vaihteinen, leveärenkainen ja etukorilla varustettu naistenpyörä ei ehkä ole se kaikkein mukavin liikkumisväline lukuunottamatta muutaman kilometrin matkoja, joten päivän päätteeksi olin täydellisen puhki. Ja odotin oikein pääseväni kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niinkuin Strömsössä (jes, pääsin kerrankin käyttämään tätä sanontaa) ja täällä sitä kukutaan hereillä edelleen.
Ärsyttää hieman, kun itse yrittää tehdä asiat hyvin, jotta voisi tehdä itselleen optimaalisia urheilusuorituksia. Yritän syödä hyvin ja terveellisesti. Yritän harjoitella kunnolla ja laadukkaasti. Yritän kuunnella itseäni ja nykyään jopa osaan pitää lepopäiviäkin. Yritän nukkua riittävästi ts. mennä riittävän ajoissa iltaisin nukkumaan nyt kun aamulla pitää mennä kahdeksaksi töihin. Ja sitten joku naapurin idiootti päättää terrorisoida koko taloa ja pilata kaiken.
En tajua, miksei asialle tehdä vuokraisännän puolesta jotain, sillä tiedän useamman naapurin valittaneen moneen otteeseen tästä kyseisestä naapurista. Mutta ilmeisesti opiskelija-asunnossa saa sitten tehdä, mitä lystää. Ymmärrän kyllä, että opiskelijat ja nuoret ihmiset pitävät bileitä, valvovat pitkään ja ovat äänekkäitä. Ymmärrän myös sen, että vauvat voivat itkeä ja koirat haukkua vaikkapa keskellä yötä. Tällaisiin minä en edes sikeäunisena herää ja niistä huolimatta pystyn nukahtamaan normaalisti. Se, mitä en ymmärrä on tämä järjetön huuto ja tavaroiden heittely. Huutaja on todennäköisesti sairas ja tarvitsee ongelmansa kanssa apua – täysin mieleltään terve ihminen nimittäin ei saa tuollaisia raivokohtauksia, mutta ainakaan vuokraisäntää tai poliisia toiminta ei tunnu liikuttavan..
Ah, nyt ääni tuntuu hieman hiljenevän. Ehkä tulee hetken rauha ja saisin nukahdettua. Pitää varmaan ajastaa tämä postauskin aamuksi, niin en vaikuta miltään kummalliselta keskiyön postailijalta. Haukotus.
Jätä kommentti