Sekä eilen että tänään herätyskello on piipittänyt 5.30, kun ulkona on vielä ollut suorastaan pimeää. Pidän syysaamuista, kun ilma alkaa olla jo kirpeämpää ja voi ihmetellä aamuhämärästä heräävää kaupunkia. Kesäisin aamuheräämisen tuntuvat menevät jotenkin hukkaan, kun koko ajan on valoisaa eikä aamuisinkaan pääse nauttimaan tietynlaisesta uneliaasta tunnelmasta. Eilen aamulla suuntasin askeleeni (no okei, myönnettäköön, menin autolla) kohti uimahallia suoraan herättyäni, mutta tänään sain nauttia rauhallisesta aamusta joogaamalla jälleen vajaan tunnin.
Selkä tuntui kipeältä, kuten aina aamuisin ja aluksi tuntui, että olen totaalisen jumissa eilisen illan pitkästä venyttelystä huolimatta. Yhtäkkiä kuitenkin unohdin jumin ja kivun, samalla unohtui myös kello. Seuraavaksi, kun kurkistin kellotauluun, oli kulunut 45minuuttia edellisestä vilkaisusta ja olo tuntui kummallisen pehmeältä. Mutta ei, en ollut suinkaan nukahtanut jumppamattoni päälle keskelle olohuoneen lattiaa, olin vain kerrankin antanut itselleni luvan unohtaa kaiken muun ja rentoutua. Maltoin keskittyä vain itseeni ja omaan olemiseeni, ehkä siis tavoitin ensimmäistä kertaa palasen ns. joogan filosofiasta sen fyysisen puolen lisäksi.
Silloin tällöin samanlaiseen olotilaan pääsee myös muiden lajien parissa. Olen huomannut etenkin uinnin aiheuttavan välillä tiloja, joissa unohdan ajan, paikan ja muut uimarit hetkeksi keskittyessäni vain siihen, mitä olen tekemässä ja jokaiseen yksittäiseen käsivetoon. Samalla tavalla saataan kevyillä lenkeillä lähteä juoksemaan maastoon aamuisin ja jotenkin hävitän mielestäni kaiken muun. Juoksen vain ja lenkki sujuu täysin huomaamatta.
Tällaisia tiloja saavutan tosin valitettavan harvoin. Tuntuu, että liian usein mielessä pyörii lenkilläkin kaikenlaiset tavalliset arkiset asiat ja huolet, se hurja ja jatkuva suorittaminen, mitä vaadin itseltäni. Useimmiten ongelmat ratkeavat tai ainakin tuntuvat vähemmän pahalta sen jälkeen, kun niitä on pyöritellyt mielessään lenkillä ja urheilemisesta seuraa näin hyvän olon lisäksi myös hyvä mieli. Etenkin viimeisten viikkojen aikana on kuitenkin ollut ns. urheilun ulkopuolisessa elämässä niin kovasti kaikenlaista mietittävää, että se kaikkein suurin urheilemisesta nauttiminen on ollut melko kaukana. Onneksi viime viikolla muutama iso kivi vierähti sydämeltä etenkin kouluasioiden suhteen ja töissäkin isoin kiire on hellittänyt. Viimeisten muutaman päivän perusteella olen taas oppinut muistamaan ne yksilöurheilemisen parhaat puolet ja muistanut olla keskittymättä urheillessani mihinkään muuhun kuin itseeni, tuntemuksiini ja siihen liikkeeseen, mitä itse tuotan.
Kai tässä on kysymys tietynlaiseen transsitilaan pääsemisestä, vaikka en hyvin ”epä-henkisenä” persoonana sellaisiin juttuihin uskokaan. On kuitenkin ihan mieletön fiilis, jos saa aloittaa päivänsä tällaisella tavalla kuin tänään. Vietettyäni vajaan tunnin itseni kanssa ja keskityttyäni täysin siihen, että jokainen lihas venyy ja olen tasapainoinen, tunnen oloni niin pirteäksi ja voimakkaaksi, että onnistuin jopa unohtamaan, että tänään saa taas kiitää melkoista vauhtia paikasta toiseen. Onneksi työpäivän ja koulutuksen välissä on sopiva väli vielä päivän pääharjoituksellekin, niin ehkä tämä olo säilyy iltaan ja huomiseen asti.
Seuraavaa treeniä odotellen uhmaan siis syyssadetta (autolla) ja suuntaan töihin!
P.S. Se ikävä heräämisen jälkeinen selkäkipu on muuten kadonnut.
Read Full Post »
Spinning around 