Uintikisoissa.

Työpäivän jälkeen tarkoitukseni oli suunnata kaikessa rauhassa tekemään uintitekniikkaharjoitus, mutta lähetyessäni Kalevan hallia lumisateen keskellä hämmästelin ensin ikkunoiden takana altaan reunalla parveilevaa sinipaitaisten joukkoa ja sitten tajusin, että kyseessä taitaakin olla ihan oikeat uintikisat. Jäin ensin hetkeksi pällistelemään menoa ikkunan takaa, kunnes uskaltauduin sisälle asti.

Kisat olivat ilmeisesti jonkinlaiset ikäkausimestaruusuinnit ja en malttanut olla ihmettelemättä nuorten uimareiden vauhtia ja tekniikkaa. Yleisöuimareille oli varattuna tilaa hallin uuden puolen pienestä altaasta, niin pääsin lopulta itsekin pulikoimaan ja kuvittelemaan olevani itsekin oikea uimari. Onneksi uuden ja vanhan puolen erottava lasiseinä oli vuorattu mainoksilla, niin kukaan muu kuin pari muuta tavallista kuntouimaria ei päässyt näkemään kummallista räpiköintiäni. Nimittäin kummalliselta räpiköinniltä uintini olisi tainnut vielä näyttää verrattuna viereisen altaan nuoriin hirmuihin.

Oman treenin tehtyäni jäin vielä odottelemaan autokyytiä kotiin ja katselin kisoja ja verrytteleviä uimareita. Voi miten tunsin itseni jopa pienesti kateelliseksi, kun kaikki tekeminen näytti niin kovin helpolta ja uimarit vain lipuivat vettä pitkin. Olisinpa itsekin aloittanut uimisen ja uintitekniikan opettelun 15 vuotta sitten sen sijaan, että yritän nyt ”vanhana” päästä perille lajin saloista. Ainakaan haasteet eivät siis hetkeen lopu kesken uima-altaan puolella!

Read Full Post »

Uintia videolta ja kesän odotusta.

Pääsin taas eilen näkemään omin silmin, miltä uintini tällä hetkellä näyttää. Kuvasimme maanantain treenien yhteydessä uintia sekä veden päältä, että veden alta videolle ja eilen oli sitten vuorossa videoiden katselua ennen illan uintitreenejä. Menin hyvillä mielin katsomaan videoita, sillä tiesin kehitystä tapahtuneen syyskuisesta ja ihan hyvillä mielin läksin myös ulos ja kohti uintitreenejä. Kokonaisuutena uinti oli parantunut kovasti ja näytti ainakin omaan silmääni selvästi rennommalta kuin kaksi kuukautta sitten.

Mutta alusta asti ongelmanani ollut pää näkyi valitettavasti vieläkin hieman liikaa vedenpinnan yläpuolella silloin, kun hengitin vasemmalta puolelta. Ongelman olen tiedostanut kyllä kokoajan, mutta vasta nyt videot nähtyäni tajusin, kuinka suuresti päätäni nostankaan. Teen selkeän liikkeen ensin niin, että nostan päätä suoraan ylöspäin, ihan kuin yrittäisin katsoa eteenpäin ja vasta sitten käännän sen sivulle hengittääkseni. Veden alta katsottaessa pään nostaminen aiheuttaa myös vahinkoa verrattuna uimiseen niillä hetkillä kun en hengitä tai hengitän oikealta puolelta. Parannusta aiempaan on toki siinä, että ongelma on olemassa oikeastaan enää vasemmalta puolelta hengitettäessä, muutoin maltan katsella altaanpohjan kaakeleita melko kiltisti.

Olen kuitenkin luottavainen sen suhteen, että pää alkaa pysyä oikeassa asennossaan myös vasemmalta hengittäessä, kunhan vain keskityn siihen yhtä kovasti kuin muihinkin juttuihin olen keskittynyt. Viimeksi nimittäin esimerkiksi otevaihe oli vasemmalla puolella selkeästi heikompi kuin oikealla, mutta olen miettinyt sitä jatkuvasti uidessani edellisten videoiden näkemisestä asti ja nyt se alkoi olla jo melko hyvällä mallilla. Isoimmat turhat vilkuttelut olivat kadonneet ja uinti näytti päätä lukuunottamatta ainakin omasta mielestäni siltä, miltä se hyvänä päivänä tuntuukin, eli melko kevyeltä ja helpolta eikä enää niin pahasti siltä kuin olisin konemainen robotti, joka on hajottanut jokaisen liikkeen pieniin mietittäviin palasiin.

Uinnin kehittyminen on saanut kesän odotuksen lisääntymään. Odotan kovasti sitä, että näen millaista uintivauhtini on sitten avovedessä ja etenkin kisatilanteessa muiden kanssa uidessa. Treeneissä on toki hyvin päässyt näkemään oman vauhdin kehittymistä Venlan rinnalla ja lyhyemmissä rypistyksissä alan jo pysymään mukana melko hyvin, mutta matkan pidentyessä toinen menee yhä hyvin kaukana edellä. Onneksi vielä on yli puoli vuotta aikaa tehdä töitä sen hyväksi, että jaksaisin uida tämän hetken 100m vauhtiani moninkertaisen matkan, sillä sitten saattaisin jo pysyä ainakin vähän paremmin muiden vauhdissa uintiosuudella ja lähtökohdat muihin lajeihin olisivat melkoisesti mukavammat kuin vaikkapa Kuopiossa, missä jäin pelkässä uinnissa kärkeen jo melkein 10minuuttia ja loppumatkan sainkin mennä sitten täysin yksinäni muiden mennessä jossakin kaukana edellä.

Lisäksi kesän odotus on koventunut myös siksi, että ilmeisesti ensi kesäksi on tulossa uudenlainen triathlonkisojen sarja Suomeen. Jos vain kyseinen sarja toteutuu, otan sen erittäin riemulla vastaan, sillä sen avulla on mahdollisuus päästä mittaamaan omaa tasoaan useaan kertaan kesän aikana minullekin sopivilla = lyhyillä matkoilla ja kalenteriin tulee muutakin täytettä kuin kaksi (tai kolme) SM-kisaa. Olen niitä tyyppejä, jotka tykkäävät kisaamisesta ja ainakin pyöräilyn ja hiihdon parissa myös vauhti on yleensä parantunut huomattavasti, mitä enemmän ja useammin olen kisannut.

Uskon myös, että tällä vähäisellä kokemuksella minulle on hyödyksi saada mahdollisimman paljon kisastartteja kesän kalenteriini kehittyäkseni ja oppiakseni triathlonistiksi. Etenkin ryhmässä uimista ja vaihtoja on hyvä päästä ”harjoittelemaan” myös kisatilanteissa, kun tosi on kyseessä. Toivonkin siis ensi kesältä montaa sellaista kisatapahtumaa, joissa pääsisin kilpailemaan itseäni parempien kanssa ja kehittymään sitä kautta. Koska minulla ei ole mahdollisuutta (eikä kaiketi tässä vaiheessa vielä edes mitään järkeä) lähteä kisaamaan ulkomaan ihmeiden keskelle maan rajojen ulkopuolelle, olisi huippua, jos mahdollisuus kiertää laadukkaita kisoja olisi tarjolla Suomessakin. Suunnitteilla oleva kisojen sarja kuulostaa ainakin ensisilmäyksellä juuri sellaiselta ja toivon kovasti, että suunnitelmat myös toteutuvat käytännössä.

Read Full Post »

Uskomattomat uintitreenit

Vaikka olen kivunnut tärisevin jaloin ylös altaasta jo yli kaksi tuntia sitten, tuntuu siltä kuin olisin vieläkin hengästynyt ja kädet tärisevät niin kovasti, että kirjoittaminen tuntuu melkeinpä vaikealta. Kuten arvata saattaa, viikko alkoi siitä, mihin edellinen päättyi, eli uinnin yhteistreeneistä. Taisin muutamaa viikkoa sitten todeta maanantain yhteistreenin jälkeen sen olleen elämäni kovin treeni, mutta tänään sai kyllä puristaa itsestään vielä enemmän ulos. Itse asiassa niin paljon, että samanlaista tunnetta ei ole ollut sitten kesän 2009 ja ratapyöräilytreenien. Pikkuhiljaa alan siis näemmä päästä sen kynnyksen yli, että uskallan mennä pois mukavuusalueelta ja tehdä asioita ns. täysillä enkä varoen kokoajan jotakin.

Itsensä tähän tärisevään tilaan saattaminen tuntuu paljon mukavammalta kuin muistinkaan ja näitä asioita pyöritellessä tuntuu siltä, että olen ehkä ottamassa taas yhden henkisen puolen askeleen eteenpäin urheilijana. Ja kuten minut parhaiten tuntevat henkilöt tietävät, minulla koko urheilusuoritus lähtee henkiseltä puolelta. Minun pitää kokea olevani vahva, kaikilla tasoilla, voidakseni tehdä tasapainoisia ja onnistuneita kilpailusuorituksia ja tässä on esimerkiksi yksi syy siihen, miksi en ole pärjännyt kovin hyvin yhteislähtöisissä maantiepyöräilykisoissa. Pelolla ja epävarmuudella on melko lamauttava voima. Mutt nyt kun koen taas pystyväni ahdistamaan itseäni kunnolla treeneissä, tiedän saavani siirrettyä saman viimeisen tahdon ja yrityksen myös kilpailusuoritukseen, kun sen aika on.

Kuitenkin, olen hämilläni tämän päiväisen uinnin jäljiltä. Viimeisten muutaman treenin aikana on tapahtunut jotain ja uinti tuntuu ennen kaikkea helpommalta kuin ennen. Jotenkin on niin kummallista, kuinka nopeasti uinti on edistynyt. Sellaisiin uintivauhteihin ja etenkin vauhdin pidempiaikaiseen ylläpitoon, joita isojen tyttöjen kanssa tarvitaan, on vielä vaikka miten paljon matkaa. Mutta tällaiset päivät antavat kovasti lisää uskoa siihen, että vaikka tämänikäisenä yrittää opetella vielä uuteen urheilulajiin, voi siinä vielä kehittyä hyvälle tasolle.

Tietoisesti haluan jättää vielä määrittelemättä tarkemmin sen hyvän tason, jolle haluan ja voin kehittyä. Ensi kesää ajatellen tämä hyvä taso tarkoittaa minulle ensimmäisestä oikeasta triathlonkesästä selviytymistä tasapainoisilla suorituksilla ja jonkinlaisen askeleen ottamista seuraavalle tasolle. Sen pidemmälle en halua vielä luoda itselleni harhakuvitelmia, tavoitteita tai ajatuksia, vaan haluan rauhassa keskittyä vielä vain oman suoritukseni parantamiseen, uintitekniikan opetteluun, juoksun parantamiseen ja pohjan rakentamiseen.

Onneksi vierelläni treeneissä menee mm. nainen, jolla puolimaraton sujuu ”kamalana” päivänä puoleentoista tuntiin ja joka suoriutuu kolmen lajin yhdistämisestä tavalla, josta itse voi vain haaveilla tässä vaiheessa sekä muita upeita urheilijoita, joista jokaista ihailen ja arvostan monestakin syystä. Seura tekee toivottavasti kaltaisekseen.

Read Full Post »

Uinnin riemua?

Mitä saadaan, kun yhdistetään Terpu, huijaamisen estävät lättärit ja kuminauhalla yhteen sidotut jalat?

Vastaus: Henkensä edestä hukkumisen välttääkseen räpiköivä otus, josta tuntuu, ettei olisi koskaan ennen uinut.

Palasin siis tänään ensimmäisiin yhteistreeneihin viikon sairastelutauon jälkeen ja sen kunniaksi pääsin  harjoittelemaan taas uusia juttuja. Olen toki uinut muutaman kerran aiemminkin jalat sidottuina ja todennut sen sillonkin olevan hyvin vaikeaa, sillä ensimmäinen reaktioni on jalkojen sitomisen jälkeen ”apua, hukun!”, vaikka olisin edelleen turvallisesti altaan päädyssä vasta lähdössä uimaan. Tänään kuitenkin kaikki aiemmin uinnista oppimani katosi viimeistään sillä hetkellä, kun jalat sidottiin ja muilla oli varmaankin 3*50metrin verran huvittavaa katseltavaa.

Kuten kuitenkin ehkä on havaittavissa, olen yhä hengissä enkä suinkaan hukkuneena Ylöjärven uimahallin altaan pohjassa. Olen myös äärimmäisen hyvällä mielellä, sillä uinti kulki sairasteluista huolimatta varsin mukavasti, eikä viimeisimmiltä juoksulenkkiyritelmiltä tuttua tukehtumisreaktiota tullut kertaakaan puolentoista tunnin treenin aikana. Tekniikka on edistynyt sen verran, että pystyn uimaan melko reipasta vauhtia helpolla tunteella ja eron vaikkapa kesän toimintaan on niin hurja, että sen tuntee selvästi jo itsekin uidessaan. Pitää varmaan seuraavaksi keskittyä samalla hartaudella jalat sidottuina uimiseen kuin muihinkin tekniikkajuttuihin aiemmin, niin ehkä muutaman kuukauden päästä osaan suoriutua siitäkin ilman hukkumiskammoa.

Jos aamulla kirjoittelin siitä, kuinka hämmentynyt olen siitä, että syyskyllästyminen ei ole vielä iskenyt, niin ehkä tässä tosiaan on sen salaisuus: lähes jokaisessa treenissä, etenkin uinti-sellaisessa, vastaan tulee jotakin uutta ja ihmeellistä, jotakin sellaista, mitä en osaa tai missä olen todella huono. Joka kerta jonkin sellaisen asian kohdatessani, päätän oppia sen ja tulla siinä hyväksi. Nämä päätökset mielessäni lähden joka kerta treenaamaan ja jatkuvasti matkan varrella olen saanut kannustavaa palautetta siitä, että tiettyihin asioihin keskittyminen on auttanut ja ne ovat menneet eteenpäin melko nopeallakin aikataululla.

Onneksi tässä triathlonharrastuksessa siis riittää minulle vielä moneksi vuodeksi opittavaa ja kehityttävää, niin ehkä kyllästymistä ei tulekaan ennen kuin vasta vuosien tahkoamisen jälkeen, siis silloin kun olisi muutenkin aika jo lopettaa. Nyt minun pitää vielä keskittyä lajitekniikoiden opetteluun ja parantamiseen sekä pohjan rakentamiseen, sekä ylipäätään opetella olemaan triathlonisti. Seuraavaksi sitten on edessä harjoittelun koventaminen ja todennäköisesti pidemmille matkoille siirtyminen, kunhan perusta on saatu kuntoon. Olen aiemmin tehnyt virheitä siinä, että olen ahnehtinut liian paljon, liian kovia haasteita ja liian pian.

Nyt en aio tehdä samaa virhettä, vaan aion ensin hoitaa perusasiat kuntoon ja vasta sitten alkaa siirtää ajatuksia vaikkapa teräsnaisten kerhoon liittymisen suuntaan. Leikkimielisesti olenkin sanonut, toistaiseksi vasta täällä kotona, että Ironman-matkan kisa odottaa sitten vuonna 2017, kun olen keskellä kolmenkympin kriisiä ja etsin itselleni uusia haasteita.

Mikäli opin jo aiemmin uimaan jalat sidoittuina, tavoitetta voidaan mahdollisesti aikaistaa muutamalla vuodella.

Read Full Post »

Trirpun leiriviikonloppu

Kuten jo perjantaisessa pikapostauksessa mainitsin, viikonloppuni kului hyvin tiiviisti triathlonin ja treenin parissa. Kyseessä oli siis Aqua plussan kilparyhmän training camp tutuissa melkein kotimaisemissa, siis katsellen maisemia niin Nokialla kuin Tampereellakin ja laattoja Nokian uimahallin altaassa.

Koska perjantai-ilta on jo käsitelty wattbike-happoineen, hyppään suoraan lauantaiaamuun jolloin pyöräilimme Pyynikillä hieman muokatulla Rosendahl GP:n reitillä. Powertap -kiekossani sama rengas oli kestänyt käyttöä puolitoista vuotta, mutta kesken treenin se ilmeisesti päätti tulleensa tiensä päähän. Onneksi päätös tapahtui vasta, kun treeni oli jo melkein lopuillaan. Pyöräilyn jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa ikinä ihmettelemään Pispalan kuuluisia portaita. Ensimmäistä kertaa siksi, etten ole koskaan löytänyt niitä ollessani yksin lenkillä Pyynikin ja Pispalan maisemissa. Aamutreenin ehdottomasti parasta antia olivat kaksi toisiinsa liittyvää asiaa: polveen ei koskenut Pyynikin mäissä eikä Pispalan portaissa yhtään ja kiipesin portaat miljoonasti helpommin kuin etukäteen pelkäsin.

Tältä se meno näyttää veden alla!

Lauantaina iltapäivällä kuvattiin sitten vihdoin ne odottamani uintitekniikkavideot. Tämän lisäksi jouduin PÄÄSIN kokeilemaan taas kaikenlaisia ihan uudenlaisia uinnin tekniikkaharjoitteita. Olin ainakin omasta mielestäni melko surkea uusissa jutuissa ja välillä tuntui siltä, kuin en olisi koskaan ennen nähnytkään uima-allasta. Kaikki muut tuntuivat olevan uintitaitojensa kanssa valovuoden minua edellä ja oma tekeminen tuntui epätoivoiselta räpiköimiseltä.

Räpiköintiolo jatkui myös sunnuntaiaamun uintiharjoituksessa, vaikka alkuvenyttelyissä sain sentään kuulla, että minulla on uinnin kannalta sopivan notkea nilkat. Alussa tuntui siltä, etten saa happea ja hukun. Kädet painoivat sata kiloa, jalat laahasivat pitkin altaan pohjaa ja muut uivat taas kaukana edellä. Yhtäkkiä kuitenkin heräsin, kun aloimme uida 50metrin pätkiä. Uinti alkoi kulkea sitä rennommin ja paremmin, mitä useampia toistoja oli takana ja taisin uida elämäni nopeimmat pari kappaletta 50metrisiä ilman ihmeellisempää pyristelyä. Tekniikkaharjoitus kuitenkin palautti minut taas takaisin maan pinnalle, varsinkin muutamaan otteeseen kakoessani uima-altaan vettä ulos keuhkoistani.

Tosin, jos ollaan rehellisiä, niin pystyin nyt tekemään sellaisia harjoitteita, mitä yrittäessäni olisin todennäköisesti touko-kesäkuussa hukkunut. Olen kesän aikana todennut, että minulle on paljon apua siitä, että pääsen uimaan itseäni parempien uimareiden kanssa yhdessä. Tuolloin saan itsestäni enemmän irti, tekniikkaan on pakko keskittyä ja yrittää päästä tehokkaammaalla, mutta samalla helpommalla tavalla eteenpäin, jos haluaa vähänkin pysyä muiden mukana.

Ja tältä veden pinnalta.

Aamun uintien jälkeen oli sitten vuorossa vihdoinkin uintivideoiden katselu. Koska videoiden kanssa edettiin aakkosjärjestyksessä sain katsella alle ensin reilut kymmenen muuta uimaria erilaisine tekniikoineen. Oli jännittävää nähdä, miten samanlaisia virheitä monien uinnissa oli, mutta toisaalta myös opettavaista tarkastella jokaisen uinnista niitä hyviä puolia. Oman vuoroni koittaessa jännitin oman uimiseni näkemistä niin kovasti, että hyvä kun maltoin pysyä tuolissani. Toinen käsi hieman vilkutteli katsomolle ja pyrki syvälle altaan veteen ja kasvot tahtoivat kovasti pinnalle toiselta puolelta hengittäessä, mutta ilmeisesti tilanne ei ole toivoton varsinkaan tällä muutaman kuukauden mittaisella uintitaustalla.

Itsensä katseleminenvideolta oli todella mielenkiintoista ja koen saaneeni siitä todella paljon irti. Nyt kun näin muutaman virheeni videolta ymmärsin, tai ainakin uskon ymmärtäneeni, heti miltä nämä virheet tuntuvat uidessa. Pystyin kuvittelemaan ja muistelemaan tiettyjä liikkeitä ja niistä aiheutuvia tuntemuksia nähdessäni ne videolta ja odotan jo seuraavaa uintitreeniä, että pääsen keskittymään näiden juttujen hiomiseen. Haluaisin saada uinnistani jokaisen ns. helpon sekunnin pois. Kunto nimittäin tuskin on ainakaan parempi nyt kuin kesällä, mutta uinti kulkee huomattavasti kovempaa vauhtia ja siis vain parantuneen tekniikan avulla.

Omien virheiden ihmettelyn lisäksi myös toisten virheiden tutkiskelu aiheutti muutaman ahaa-elämyksen. Vaikka en ymmärräkään uinnista juuri mitään, kiinnitin muutaman muun leiriläisen uimisessa huomiota siihen, että eteneminen näytti ainakin ajoittain kovin vaikealta. Oli jännittävää nähdä videolta, mistä vaikean näköisyys johtui ja huomata samalla kuinka pienistä asioista uinti onkaan lopulta kiinni. Harmittaa oikein, ettei minusta ole uintivideolta niiltä ajoilta, kun aloitin triathlonkoulussa. Olisi hauskaa päästä vertailemaan kuinka kamalasta räpiköitsijästä on tapahtunut muutosta parempaan.

Lisää vedenalaisia näkymiä.

”Salaisuuteni” melko nopeaan uinnin oppimiseen on todennäköisesti ainakin osittain suuressa liikkuvuudessani, jonka myötä erilaisten uintiliikkeiden tekeminen on helppoa. Liikkuvuuden lisäksi laskisin itse vahvuudekseni sen, että olen innostunut uinnista, tykkään olla vedessä ja olen kokoajan aidosti halunnut oppia uimaan teknisesti hyvin ja oikein. Pyrin jokaisessa uintiharjoituksessa keskittymään jokaiseen tekemääni käsivetoon ja muuhun pikkuosaseen. Jos oloni on ollut kovin väsynyt tai tukkoinen, olen saattanut muuttaa uintiharjoituksen ensin aikomaani lyhemmäksi, jotta en alkaisi väsymyksen vuoksi uida huono(mma)lla tekniikalla. Esimerkiksi opetellessani hengittämään molemmilta puolilta nieleksin altaan vettä litroittain ja väänsin puoliksi itkua uimahallissa, mutta olin päättänyt oppia. Lopulta homma alkoi sujua ja varsinkin avovedessä olen monesti ollut iloinen, että jaksoin itkeskellä ja opetella moisen taidon heti alkajaisiksi.

Kuitenkin, leirin päättäjäisiksi oli tarjolla vielä hieman pyöräilyä, joka tarkoitti kohdallani valitettavasti vanhan ystäväni polvikivun ilmaantumista. Toisaalta, kesällä polvi ei kestänyt vähänkään kovempaa ajoa kahta päivää peräkkäin, nyt se muistutti itsestään vasta kolmantena päivänä ja ainakin siinä mielessä lievempänä, että nyt illalla levossa siinä ei tunnu pahempaa särkyä. Kivusta huolimatta siis polvikin on selvästi jo paremmassa kunnossa kuin keväällä ja kesällä.

Kokonaisuudessaan opin leirillä paljon uutta ja sain viettää mukavia hetkiä samasta asiasta kiinnostuneiden ihmisten seurassa. Vaikka, kuten sanottua, viihdyn yksin ja tykkään pääasiassa treenata yksin, ovat tällaiset viikonloput aina aivan parhaita. Varsinkin, kun kerrankin saa viettää muutaman päivän ilman että tarvitsisi miettiä mitään muuta kuin treenaamista ja syömistä. Kiitos siis kaikille asianosaisille, etenkin sitkeästi meitä huoltaneelle Tuulille ja tietotaitoaan jakaneille Kaitsulle ja Tompalle, sekä myös kaikille muille training camppilaisille. Teidän kanssa oli huippukivaa!

p.s. Kaikki postauksen kuvat on napattu pysäytyskuvina niistä paljon puhutuista uintivideoista. Valitsin toki mukaan ne parhaimmat palat, missä kaikkein pahimmat virheet eivät (kai) näy 😉

Read Full Post »

Toinen silmä vedessä.

http://www.squidoo.com/how-to-swim-faster-freestyle

Viikko ja etenkin treeniviikko alkaa olla taas takana päin. Tällä viikolla olen keskittynyt yhä edelleen kovasti uintitekniikkaan, mutta myös juoksupoluilla on tullut vietettyä aikaa jonkin verran lähestyvää elämäni ensimmäistä puolimaratonia silmällä pitäen. Viime viikkoisesta hurjasta työrupeamasta johtuen alkuviikko meni hieman hämärän rajamailla treenien suhteen ja olo tuntui todella väsyneeltä, mutta torstain ja perjantain vapaapäivät tekivät tehtävänsä ja nyt viikonloppuna treenit ovat kulkeneet taas  mukavasti.

http://blogs.bettor.com/Eamon-Sullivan-Australias-talented-freestyle-swimmer-a59622

Uintini on ainakin omien tuntemusteni perusteella ottanut melkoisen hyppäyksen parempaan verrattuna vaikkapa siihen räpiköintiin, millä suoriuduin ensimmäisistä triathlonkoulun harjoituksistani toukokuussa. Kuitenkin edelleen lähes jokaisessa treenissä saan jonkinlaisen oivalluksen (useimmiten muiden neuvojen avulla siis) ja uinti muuttuu taas pienen pykälän verran helpomman tuntuiseksi. Olen yhä aivan innoissani  uimisesta, sillä siinä riittää vielä pitkäksi aikaa etenkin tekniikan puolesta haastetta ja kehitettävää. Jokaiseen treeniin jaksaa lähteä erittäin motivoituneena, kun on aina jokin uusi asia mietittävänä, mihin harjoituksessa tulee keskittyä ja toisaalta taas säännöllisin väliajoin saa palautetta siitä, kuinka keskittyminen ja sinnikäs harjoittelu on tuottanut myös hyvää tulosta.

http://www.olympicswim.com/effortless-swimming/

Ensi viikolla on taas luvassa kaikenlaista mukavaa treenien parissa, kun viikonloppuna pääsen osallistumaan training campille ja siis treenaamaan kolmena päivänä hyvässä porukassa. Odotan kovasti etenkin uintiharjoituksia ja videokuvauksia. Oikein jännittää päästä katsomaan, millaiselta se oma uinti näyttääkään, vaikka hieman esimakua olenkin jo kertaalleen saanut iphonen näyttöä tiirailemalla. Välillä tunnen itseni oikein kalaksi vedessä, mutta todellisuus saattaa videolta katsellessa olla kuitenkin hieman toisenlainen 😉

Read Full Post »

Avovedessä

Kuten on tullut jo monta kertaa kerrottua, osallistuin kuluvalla viikolla avovesiuintikurssille. Tuuli on nyt saanut hienoja kuvia ladattua nettiin, niin olisi ehkä paikallaan esitellä hieman tunnelmia, missä tällä viikolla ollaan menty ilta-auringossa Nokian Vihnusjärvellä.

Toisen kurssipäivän alkajaisiksi valmentaja kertoo ilmeisen tärkeitä ohjeita, mutta allekirjoittanut (siis tuo kuvan vasemmassa reunassa seisova liilatoppinen äärimmäisen tyylikäs leidi) näkyy keskittyvän lähinnä kuminauhan selvittelyyn.

Kurssi-illat aloitettiin kuminauhajumpalla…

… ja jumppailun jälkeen venyteltiin.

Ja kun oli lämmitelty riittävästi rannalla, oli aika pukea hikiselle iholle märkäpuvut (tosi helppoa). Järvessä hiottiin tekniikkaa, harjoiteltiin erilaisia hauskoja (etenkin rannalla olleiden ”normaalien” ihmisten mielestä varmasti erityisen hauskoja) juttuja ja opittiin taas paljon kaikkea uutta.

Kirjoituksessa esiintyvät kuvat ovat Aqua plussan kuva-albumista, mistä löytyy myös lisää todistusmateriaalia järvivedessä polskimisista.

Read Full Post »

Aurinkoa näkyvissä!

Jos eilen illalla olinkin vähän maissa ja masentuneena, lyötynä, polveni takia, on mieli ehtinyt yön ja aamun aikana parantua hieman. Polvi on nimittäin rauhoittunut yön aikana eikä särje (juuri nyt) enää yhtään. En kuitenkaan aio uhmata kipua ja lähteä tänään pyörälenkille, vaan annan polven taas lepäillä ja ajan vasta lauantaina seuraavan kerran. Tuntuu kyllä vähän hassulta, että olen olevinaan pyöräilijä ja olen käynyt pyörän viimeisten kahden viikon aikana kolme kertaa ja viettänyt uima-altaassa ja juosten varmaan triplasti niin paljon aikaa kuin pyörän päällä. Tämä on kyllä outo tilanne, mutta toisaalta pääasia, että pääsen liikkumaan edes jollakin järkevällä tavalla.

Kuva: http://effectivewaterfitness.com/tips-swimming-freestyle-technique/

Viikon viimeinen työpäiväkin häämöttää edessä ja sen kunniaksi hyppäsin aamulla jo kuudelta uima-altaaseen erilaisten tekniikkatreenien muodossa. Uinti alkaa kulkea uskomattoman mukavasti, joten ainakin jotain ilonaiheita löytyy urheilunkin puolelta polvesta huolimatta! Myös aamiaiseni näytti melkoisen hyvältä (mansikoita ja maitorahkaa), mutta kuten on ollut aiemminkin puhetta, minulle tulee oikea sudennälkä aina, kun uin, joten herkut katosivat parempiin suihin ennen kuin edes ehdin miettiä kameran nappaamista käteeni. Jatkan siis samaa laiskaa valokuvaamista kuin mihin olen syyllistynyt koko viikon ajan. Ei siis auta muu kuin turvautua googlen kuvahakuun.

Kuva: http://homewithpurpose.blogspot.com/2010/05/sensational-strawberry-almond-protein.html

Ihanaa aurinkoista perjantaita! Palataan höpötysten merkeissä taas illalla.

Read Full Post »

Se pyörii sittenkin!

Siis kampi. Ilta-auringossa. Ylöjärvellä.

Kuten kaikki ehkä osaavat jo päätellä, sade lakkasi juuri sopivasti ja ilta-aurinko ehti kuivattaa tietä sen verran, että pääsimme sittenkin pyöräilemään osana illan triathlonkoulua. Polven kanssa piti ottaa vielä melko rauhallisesti, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että viime viikon kipu on poissa eikä polveen koske levossa ollenkaan. Pyöräilyn jälkeen juoksimme yhdessä muutamia lyhyitä vetoja ja illan päätteeksi meillä oli vielä koko uimahalli omassa käytössämme noin tunnin verran.

Kilttinä triathlonkoululaisena opin tänään mm. sen, että vaikka jalat olisivat kuinka puhki, kun lähtee juoksemaan, ne todennäköisesti alkavat toimia noin viiden minuutin hölkkäilyn jälkeen, kunhan malttaa lähteä riittävän hitaasti liikkeelle. Opin myös, että tennispalloja voi käyttää apuna uima-altaassa ja koin taas pienenpienen valaistumisen oman käsivetoni suhteen. Kellotimme 100m ajat jokaiselle ja tarkoituksena oli uida kiihtyvällä vauhdilla. Vauhdista kerrottakoon, että aikani olisi ollut ME-tulos vuonna 1908, valitettavasti reilun sadan vuoden aikana uintivauhdit ovat hieman muuttuneet.

Nyt pitäisi jollain ilveellä saada unen päästä kiinni, kun aamulla odottaa taas aikainen herätys ja työpäivä (ja ansaittu lepopäivä!). Mutta kas kummaa, kahden ja puolen tunnin, puoli kymmenen aikaan loppuneen iltatreenin jälkeen täällä käydään ”vähän” ylikierroksilla!

(Kuvat on napattu viikon takaisessa Rosendahl GP:ssä ja ovat Tommin taiteellisen silmän tuotoksia.)

Read Full Post »

Ristiriitaisin fiiliksin uuteen viikkoon..

Koska tykkään lopettaa hyviin fiiliksiin aloitetaan ensin niistä huonoista. Eilen ajettiin Porissa myös maantiekisaa (jossa en siis ollut mukana), joka päättyi naisten sarjan osalta todella ikävästi vakavaan kolariin. Sen seurauksena yksi tyttö odottelee ilmeisesti solisluuleikkaukseen pääsyä ja hyvä ystäväni makaa sairaalassa kera ilmarinnan. Tämän kyseisen ystäväni piti vielä lähteä loppuviikosta kohti Hollantia ja ammattilaiskisoja uuden tiiminsä mukana, joten kolari ei olisi hänen osaltaan voinut osua pahempaan paikkaan. Vaikka nytkin selvittiin ilmeisesti erittäin pahalta näyttäneeltä tilanteesta kuitenkin melko vähällä, niin tällaiset uutiset pysäyttävät aina ja tekevät olon jollain tavalla tyhjäksi ja voimattomaksi. Jos ja kun eilen itseään loukanneet tai heidän läheisensä sattuvat tätä lukemaan, niin hirmuisesti tsemppiä ja voimia teille kaikille! Tässä vielä uutinen aiheesta YLE:n sivuilta.

Minun oma äitienpäiväsunnuntaina sujui mukavissa merkeissä, vaikken äitiäni nähnytkään (meillä äitienpäivälahja ojennettiin jo lauantaina, kun äiti oli katsomassa kisaani Porissa). Illalla nimittäin osallistuin ensimmäiseen triathlonkoulukertaani Nokialla ja ainakin minulla oli hurjan hauskaa koko kolmetuntisen ajan. Oli kiva tehdä asioita porukassa ja etenkin treenit päättänyt uintitekniikkaosuus tuli todella tarpeeseen ja opin taas monia uusia juttuja, mitä altaassa voi ja täytyy tehdä kehittyäkseen. En millään malttaisi odottaa kokonaista viikkoa seuraavaa kertaa odotellessa!

Koska olin käynyt eilen jo aamullakin treenailemassa, kohosivat eilisen treenitunnit lähemmäs viittä ja tänään pitääkin siis ottaa treenien puolesta hieman rauhallisemmin. Eilisaamun tapaan ajattelin hieman käydä pyörimässä Pyynikillä ja kukaties nappaan mukaani näkötornilta myös lenkkimunkin. Aamiaiseni oli kuitenkin hieman munkkia terveellisempi: mansikoita, mustikoita ja maitorahkaa, jotka minun piti oikeasti syödä jo eilisiltana, mutta triathlonkoululainen olikin niin nälkäinen, että aloin syödä vielä kymmenen aikaan illalla kanapastaa rahkan sijasta.

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille ja etenkin ystävälleni sairaalaan. Kyllä sinä sieltä vielä nouset nopeammin kuin uskotkaan!

Read Full Post »