Vieraskynä osa 2: ”Tehonmittauksen haittapuolia”

Ensimmäinen artikkelini oli aihevalintana kenties hiukan ontuva, sillä tarkoitukseni ei ole millään muotoa ehdottaa, että tehonmittaus olisi ainoa oikea tapa harjoitella, saatikka sitten itseisarvoinen toimintamalli, sillä sitä se ei missään nimessä ole. Harjoittelun tulee olla yhtä järkeistettyä ja tehokasta, tapahtui se sitten jonkinlaisen mittarin avulla tai kokonaan ilman. Tehonmittaus on vain yksi keino ymmärryksen syventämiseen, olipa kyseessä sitten harjoittelun optimointi tai fyysisen suorituskyvyn rajojen määrittäminen.

Sitten itse asiaan, eli tehonmittauksen haittapuoliin. Ensimmäisenä, ja kenties suurimpana esteenä tehonmittauksen käyttöönotolle on yksinkertaisesti hinta. Tehomittarit maksavat n. 1000-3700e, riippuen merkistä jne. Lisäksi, useat mittarit vaativat säännöllistä huoltoa, joka puolestaan luo lisäkustannuksia, elleivät pienelektroniikka ja matematiikka ole henkilökohtaisen kiinnostuksen kohteena.

SRM. Kuva: srm.de

Eri mittarimerkit ovat luonnollisesti mielenkiinnon kohteena, sillä niiden teknisissä toteutuksissa on eroja, jotka voivat luoda tehonmittaukselle haittoja, ellei niitä tunnista mittaria hankkiessaan. SRM:ää*, jonka jo aiemmassa artikkelissa mainitsin, voidaan pitää alan standardina. SRM mittaa tehon suoraan kammesta, käyttäen venymäliuskoja, joiden resistanssi muuttuu metallin (kammen) venyessä. Näin voidaan mitata kampeen kohdistuva vääntö, josta taas saadaan kulmanopeuden (kadenssin) avulla laskettua teho, jonka polkija tuottaa. Uudet SRM:t ovat nykyään langattomia ja ne käyttävät ANT+ -tiedonsiirtoprotokollaa, joten yhteensopivuus useiden urheilukäyttöön yhteensopivien mittareiden kanssa on taattu.

Sitten aiemmin mainittuun kiinnostukseen laskutaitoa kohtaan: SRM:n etu on sen käyttäjäkalibroitavuus, joka tarkoittaa sitä, että mittarin tarkkuus on mahdollista tarkastaa itse, ja jos siinä havaitaan poikkeamia, ne on mahdollista syöttää mittariin. Tämä ei ole mahdollista muilla markkinoilla olevilla mittareilla (pl. tarkistusmahdollisuus), joten tehokäyttäjälle tämä optio on loistava ajan- ja hermojensäästäjä. Ajansäästöllä tarkoitan nimenomaan sitä kahta, jopa kolmea viikkoa, jonka mittarin huolto ja kalibrointi kestää Saksan Jülichiin lähetettynä, kustannuksista puhumattakaan.

PowerTap SL+. Kuva: cycleops.com

SRM:n etuna on myös mahdollisuus käyttää mitä tahansa kiekkoja, koska mittari on jatkuvasti kiinni pyörässä. Tämä voidaan tosin laskea myös haitaksi, sillä siirrettävyys pyörästä toiseen on heikompaa kuin toisella vahvan aseman saavuttaneella mittarimerkillä Powertapilla. Powertapin tehonmittausyksikkö on sijoitettu takakiekon takanapaan, joten vain kiekkoa vaihtamalla mittari on mahdollista siirtää pyörästä toiseen. Mittaus tapahtuu samalla periaatteella kuin SRM:ssä, eli venymäliuskoja käyttäen. Tiedonsiirto on tätä nykyä täysin langatonta (ANT+), joten siirrettävyys on todella hyvä. Tosin, jos kilpailussa tms. tahtoo käyttää esim. aerokiekkoja, on hankittava toinen tai jopa kolmaskin kiekko, joka on rakennettu Powertapin ympärille. Tämä asettaa Powertapin suhteellisen matalan hankintahinnan (alk. n.1000e) uuteen valoon.

Näiden lisäksi tähän mennessä koeteltuja mittareita ovat Quarq ja Power2Max, jotka molemmat toimivat SRM:n tavoin mitaten tehon kammesta venymäliuskoin. Näillä on keskenään joitakin teknisiä eroja, mutta tekniikasta vähemmän kiinnostuneelle käyttäjälle niiden funktionaalisuus ilmenee täysin identtisenä. Kumpikaan mittareista ei ole käyttäjän kalibroitavissa (Quarq käsittääkseni on, alkaen talvesta 2011/2012), mutta kalibroinnin voi tarkastaa itse, kuten myös Powertapin tapauksessa. Markkinoille on myös tulossa useita uusia mittareita, joiden mittaustavat eroavat radikaalisti nykyisellään markkinoilla olevien mittareiden vastaavista.

Power2max. Kuva: power2max.de

Mittareiden eroista voisi jatkaa loputtomiin, ja onkin parempi, että tätä aihetta jatketaan kommenteissa, jolloin voin vastata mahdollisiin kysymyksiin.

Tehonmittauksen haittapuolista olennaisena voinee mainita sen addiktoivan efektin. Todennäköisesti jokainen meistä tuntee jonkun, joka on ”sykemittarin orja”. Tämä vaara on olemassa, kokemusteni mukaan, vielä suuremmassa määrin tehoa mitatessa, joten mittaria käytettäessä on osattava pitää päänsä kylmänä, mikä parempaa, osattava harjoitella ja kilpailla myös ilman sitä.

Alkaa olla jo myöhä, joten lisää ensi kerralla, jolloin myös itse kestävyysharjoittelun filosofiaan voisi pureutua hiukan tarkemmin.

Terveisin,

Tommi

 

*Lue lisää: srm.de, sariscyclinggroup.com, power2max.de, quarq.com.

Read Full Post »

Uimahallissa onpi tunnelmaa.

Tesoman uimahalli. Kuva: tampere.fi

Viimeisen vajaan viikon aikana olen tehnyt tutkimusretkiä muutamaan itselleni uuteen lähiseudun uimahalliin. Viime viikon torstaina vierailin Kangasalan uimahalli Kuohussa ja tänään aamulla kävin ihmettelemässä menoa Tesoman uimahallissa. Hallit ovat täysin erityyppisiä, mutta pidin molemmista kovasti. Enkä vähiten siksi, että kummassakin oli sen verran vähän muita uimareita, että uintitilasta ei pahemmin tarvinnut taistella, vaan sai tehdä treeninsä omassa rauhassaan. Näihin kahteen verrattuna suorastaan jättimäisessä Kalevan uimahallissakin toki on omat hyvät puolensa, mutta ellei välillä olisi hyvä uida pitkälläkin radalla, todennäköisesti kävisin näissä pikkuhalleissa jatkossa pelkästään. Kuinka monessa kaupungin lähiöhallissa sitä paitsi on poreallas ja kylmävesiallas, kuten Tesomalla?

Kangasalan uimahalli. Kuva: kangasalanuimahalli.fi

Read Full Post »

Vieraskynä: ”Suoritustason määrittäminen pyöräilyssä: teho vs. syke”

”Miksi harjoitella tehoperustaisesti”, minulta kysytään usein. Tähän vastaan (asiaan perehtyneiden kesken jo hieman kuluneella) anekdootilla: ”Mitä sinä tekisit punttisalilla, jossa painoihin ei olisi merkitty lainkaan kilomääriä, vaan ne näyttäisivät kaikki samalta?”.

Tästä lähtee ajatus tehon käyttämisestä harjoitustason indikaattorina, eritoten pyöräilyssä. Urheilijat ovat kautta aikojen pyrkineet kartoittamaan harjoitustasoaan ja siten luonnollisesti optimoimaan harjoitteluaan; kukapa tahtoisi kuluttaa aikaa tehden harjoittelua, josta ei ole varsinaisesti hyötyä, ei sitten palauttavana tai kehittävänä. Jo Lasse Viren käytti sykettä harjoitustason indikaattorina yhdessä valmentajansa Rolf Haikkolan kanssa, joskin he mittasivat sykkeen ns. käsipelillä vetojen välissä.

Artikkelin kirjoittaja Tommi viikkotempossa Porissa elokuussa 2011

Harjoitustasojen määrittely on useimmissa lajeissa suhteellisen yksinkertaista, sillä suoritukseen vaikuttavat ulkoiset tekijät ovat huomattavasti pienemmässä roolissa verrattuna pyöräilyyn. Tämä juontuu pyöräilyn kohdalla pääasiassa kahdesta asiasta: pyöräilijän aiheuttamasta ilmanvastuksesta sekä pyörän renkaiden aiheuttamasta vierintävastuksesta. Suurin osa pyöräilijän liikettä vastustamasta voimasta (n. 85%) saa aikansa ilmanvastuksesta, ja n. 5-7% taas johtuu vierintävastuksesta. Loput liikettä vastustavat voimat liittyvät liikkeen aikaansaamiseen vaadittavan kineettisen energian tuotantoon sekä voimansiirron tehonhäviöön.

Kaikesta tästä johtuu siis se, että pyöräilyn suoritustason määrittely on hankalaa, sillä kello yksin ei kerro, edellä kuvailtujen liikettä vastustavien voimien vaihtelevuuden perusteella, koko totuutta absoluuttisesta suorituksesta eli siitä, minkälaisen ulkoisista olosuhteista riippumattoman suorituksen itse urheilija on pyörän päällä saanut aikaan. Vastatuuli vakiotestireitillä voi pilata loistavankin fyysisen suorituksen, jos kriteerinä käytetään ainoastaan suoritukseen käytettyä aikaa. Mutta miten sitten määritellä kunkin päivän todellinen suoritus pyöräillessä? Tietyissä lajeissa suorituksen normalisoiminen on yksinkertaista. Tämä toteutuu juoksussa etenkin vähätuulisissa olosuhteissa tehdyissä ratajuoksusuorituksissa: liikettä vastustavat voimat eroavat hyvin vähän toisistaan, joten suoritukseen käytetty aika on tarpeeksi vertailukelpoinen aiempana ajankohtana tehtyyn suoritukseen.

Tehon mittaaminen on ollut vakiokäytäntö liikuntalääketieteessä jo vuosikymmeniä. Tämä johtuu siitä, että erilaisten rasitustestien vakioiminen on mahdollista ainoastaan vakioimalla testin aikana tehty mekaaninen työ. Ergospirometrillä mitattua absoluuttista hapenottoa ja erityisesti suhteellista hapenottoa (ml/kg/min) taas on käytetty määrittämään fyysisen suorituskyvyn potentiaalia eri lajeissa, vaikka pelkästään absoluuttinen sekä suhteellinen teho riittäisivät kertomaan paljon suorituskykypotentiaalista pyöräilyssä. Lisäksi, muista lajeista poiketen, pyöräilijän taloudellisuus on huomattavasti yksinkertaisempi arvioida kuin esimerkiksi juoksussa, jossa hapenottokyky ei ole niin ratkaisevassa roolissa kuin taloudellisuus.

Tommi matkalla kortteliajon Suomen Mestariksi viikko sitten Helsingissä. Kuva: Elisa Turunen

Taloudellisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä suhdelukua, joka saadaan, kun otetaan urheilijan liikettä aiheuttava mekaaninen työ prosentteina kokonaisenergiantuotosta. Kokonaisenergiantuotolla tarkoitetaan hukkalämpöä, jota urheilija tuottaa liikkuessaan; vain noin neljäsosa kokonaisenergiantuotosta menee liike-energiaksi, loppu haihtuu lämpönä ilmaan.

Pyöräilijän taloudellisuus on, rajoitetun liikeradan vuoksi, vaihteluväliltään hyvin kapealla alueella verrattuna esimerkiksi juoksuun; pyöräilijän tyypillinen taloudellisuus vaihtelee 20-23% välillä, kun taas juoksijan taloudellisuus voi olla jopa lähellä 40%:ia. Tästä esimerkkinä olympiavoittaja, maratoonari Frank Shorter (maraton pb n.2h10min), jonka hapenotoksi on mitattu n. 71ml/kg/min, joka on sinällään erinomainen lukema, muttei missään nimessä poikkeuksellinen .Taloudellisuus voi parantua urheilijan vanhetessa ja harjoittelulla(pyöräily), muttei silti lähimainkaan kuten juoksussa.

Edellä kuvaillusta johtuen tehon mittaaminen pyöräilyssä sopii mainiosti myös hapenottokyvyn ja sen kehityksen arvioimiseen, etenkin, jos käytössä on dataa suorasta hapenottotestistä.

Saksalainen pyöräilijä ja insinööri Ullrich Schoberer ymmärsi nimenomaan tehon ja sen mittaamisen merkityksen pyöräilysuorituskyvyn optimoinnissa jo 1980-luvulla, ja alkoi kehittämään pyörään kiinnitettävää ja kenttäkäyttöön soveltuvaa tehomittaria. Vuonna 1986 ensimmäinen kaupallinen sovellus oli valmis, ja siitä lähtien SRM on ollut markkinajohtaja tehomittarien valmistuksessa. Yksi varhaisista pioneereista tehonmittauksessa ja sen menestyksekkäässä soveltamisessa pyöräilyyn oli moninkertainen Ranskan ympäriajon voittaja Greg Lemond 80-luvun lopulla.

Wattimittareiden aatelia?

Eli, tähän mennessä olemme päässeet tilanteeseen, jossa pystymme määrittämään tietyssä ajassa tehdyn mekaanisen työn, eli tehon (teho = työ/aika). Yhdensuuntaisella vakiotemporeitillä ajettu hyvä aika voi vaatia suotuisalla tuulella esimerkiksi 300W keskitehon, kun taas sama aika kovaan vastatuuleen voi nostaa tehovaatimusta jopa 50W tai yli, eli hyvinkin usein urheilijan fyysisen potentiaalin ulottumattomiin. Kummanlaista suoritusta sitten voi pitää urheilullisesti parempana: sitä, jossa aika on huomattavasti parempi loistavassa säässä, vai sitä, joka on tehty heikkoon keliin, mutta lähelle omaa ennätystä? Vastaus on, toivottavasti, kaikille ilmeinen.

On kuitenkin huomattava, luonnollisesti, että kilpailuissa olosuhteet ovat pääasiassa kaikille samat, tai ainakin hyvin lähellä toisiaan, joten oman suorituksen arviointi perustuu sijoitukseen suhteessa muihin kilpailijoihin. Harjoitellessa tämä ei kuitenkaan ole käytännön syistä mahdollista. Lisäksi, harjoitellessa maksimisuoritus ei ole aina kehityksen kannalta paras mahdollinen.

Jos pidetään tehon vaikutusta pyöräilynopeuteen selvitettynä, on aika siirtyä keskustelemaan sykkeen ja tehon eroista pyöräilyn intensiteetin mittareina. Suurin ongelma sykkeen käytössä intensiteetin indikaattorina on se, että syke on kirjaimellisesti nimenomaan indikaattori. Se ei kerro suoraan sitä, mitä parhaillaan tehdään, vaan ainoastaan elimistön erään reaktion parhaillaan käynnissä olevaan rasitukseen. Sykkeeseen vaikuttavia tekijöitä on liian monta tässä lueteltavaksi, mutta niitä yleisimpiä niistä on mm. vallitseva lämpötila, hermoston vireystila, nestetasapaino, energiatasapaino, ajoasennon korkeus jne jne.

Jo edellä mainituista muuttujista voidaan päätellä, että syke ei ehkä olekaan aivan niin hyvä intensiteetin mittari kuin yleisesti luullaan. On tosin mainittava, että nykyisellään sykevälivaihtelua laskevat sykemittarit antavat luotettavampaa dataa kuin aikaisemmat, ainoastaan syketaajuutta mittaavat mittarit. Sykevälivaihtelu ei kuitenkaan kerro sitä, mitä juuri nyt tapahtuu. Tämä taas johtuu sykkeen nk. puoliintumisajasta, joka on n. 30 sekuntia. Puoliintumisaika tarkoittaa sitä, että syketaajuus vaatii hetken noustakseen rasitusta vastaavalle tasolle, vaikka energiankulutus ja sen mukana myös eri energiantuottomekanismit ovat jo aktivoituneet mekaanisen rasituksen noustua; tätä hetkellistä nousua sykemittari ei siis kerro. Esimerkkinä 15 sekunnin kiri: keskiteho voi olla jopa 1000-1200W, mutta syke alkaa useimmilla nousemaan vasta kirin ollessa jo melkein ohi. Kuinka tämä todella kova neuromuskulaarinen ärsyke sitten kvantifioidaan tarkastellessa harjoittelua jälkikäteen?

Toisaalta, kontrolloiduissa olosuhteissa, steady state –tilassa suoritettu harjoitus soveltuu myös sykemittarin rytmittämäksi, mutta missä tällaisia harjoitusolosuhteita tosiasiassa on?

Kontrolloidut olosuhteet olohuoneessa?

Pyöräilytehoa mitatessa huomataan myös jos aiemmin sivuttu tehon suuri vaihtelevuus; teho pysyy harvalla erittäin tasaisena, joten sen suuri vaihtelevuus on toinen sykemittauksen heikkouksista pyöräilyssä; sykemittaus ei ota huomioon tehon vaihtelevuutta. Syke myös alkaa, nestehukan ja hermostollisen väsymisen seurauksena nousemaan suorituksen aikana, vaikka mitattu teho itse asiassa laskisikin.

Lyhyestä virsi kaunis: teho soveltuu pyöräilyintensiteetin mittaukseen erinomaisesti, kun osataan ottaa ihmisen fysiologia huomioon tehodataa arvioitaessa.

Tehomittauksella on tosin miinuspuolensakin, kuten lähes kaikella. Niistä, ja koko aiheesta lisää seuraavalla kerralla.

Terveisin,

Tommi

Read Full Post »

Monipuolinen treeni hyvän olon salaisuutena?

Katselin puhtaasta mielenkiinnosta, kuinka erilaista treeni on tällä hetkellä kuin vaikkapa niinkin lähimenneisyydessä kuin kesäkuussa. Otin vertailuun kaksi treeniviikkoa, joissa tunteja kertyi suunnilleen yhtä paljon ja mielestäni numerot kertovat tässä tapauksessa omaa mielenkiintoista kieltään.

Loppukiriä toukokuisessa Rosendahl GP:ssä

Treeniyhteenveto viikolta 22 (30.5. – 6.6.) näyttää seuraavalta:

– pyöräily 7h = 48%

– juoksu 4h = 26%

– uinti 3h = 20%

– kuntopiiri 1h = 6%

Yhteensä 15h

Horjuva-askelinen avovesiuimari ( Kuva: Tuuli, http://www.flickr.com/photos/aquaplus/ )

ja treeniyhteenveto tältä viikolta, eli viikolta 34 (22.8. – 28.8.) näyttää seuraavalta:

– pyöräily 2h = 13%

– juoksu 4h20min = 29%

– uinti 5h15min = 36%

– kuntopiiri 2h = 13%

– lihashuolto 1h15min = 9%

Yhteensä 14h45min

Jos olisin ottanut rinnalle vertailuun vielä treeniviikon vaikkapa kesältä 2009, joka näyttä näillä näkymin jäävän viimeiseksi todelliseksi pyöräilykesäkseni, olisi treenijakauma luokkaa ”pyöräily 20h = 100%”, joten tuosta ollaan ainakin tultu jo melko pitkälle ulos. Itseäni tämä nykytilanne miellyttää kovasti. Motivaatio ja mielenkiinto säilyy treenaamisessa ihan eri tavalla, kun lajit vaihtuvat ja kokoajan saa antaa itselleen erilaisia ärsykkeitä ja uudenlaisia haasteita.

Uinnissa nautin siitä, että on joka kerta jonkinlainen tarkasti määritetty ohjelma, jota lähteä toteuttamaan. Aika kuluu altaassa yleensä kuin siivillä ja etenkin vielä näin vähäisellä uintitaustalla on huippua huomata jatkuvasti kehittyvänsä niin tekniikan kuin vauhdinkin osalta. Juoksemisen ilo alkaa löytää monen, monen vuoden tauon jälkeen ja ensimmäistä kertaa sitten kesän 2003 voin todeta oikeasti nauttivani juoksemisesta ja oikein odotan pitkien juoksulenkkien päiviä. Pyöräily väsyttää tällä hetkellä hieman ja itse asiassa koko pyörä on tällä hetkellä telakalla (Tommi kävi vaihdekahvavarkaissa ennen SM-korttelia omansa hajottua) ja niinpä kävinkin viime viikolla hakemassa ajomotivaatiota muutamalta innostavan ohjaajan vetämältä spinningtunnilta. Salitreenini ovat olleet triathlonin aloittamisen jälkeen kuntopiirityyppisiä, melko pitkiä sarjoja melko pienillä painoilla ja useimmiten vielä kiertoharjoitteluna. Näihinkin minulla on olemassa selkeä ohjelma eli salilla ei tarvitse turhautua ja tehdä ns. mitä huvittaa ja näitäkin tärkeitä harjoituksia on sen myötä ollut aiempaa mielekkäämpää tehdä.

Hauskinta tässä harjoittelun muuttumisessa lajivalikoimaltaan monipuolisemmaksi on ollut ehkäpä ne muutokset, joita se on tuonut mukanaan jo ihan koko fyysiseen olemukseenikin. Painoni on pysynyt samana keväästä lähtien, mutta silti sellaiset vaatteet, jotka vielä keväällä olivat ihan hyvän kokoisia, ovat nyt auttamatta liian suuria. Uintiharjoittelu on muokannut vyötärön yläpuolisesta osasta täysin eri näköisen, vaikka toki yläkroppani on ennenkin ollut ”peruspyöräilijästä” eroava runsaan hiihtämisen vuoksi. Juoksu (ja uinti?) ovat saaneet aikaan sen, että jalkani näyttävät jo nyt täysin erilaisilta kuin pyöräilyaikoina. Toki olin keväällä polvijuttujen jäljiltä jaloista jo muutenkin pienempi kuin aiemmin, mutta nyt ero on vain korostunut, kun jalat ovat taas vahvemmat kuin vaikkapa keväällä, mutta vahvistuminen ei kuitenkaan näy isoina, pulleina lihaksina, vaan jalkani ovat hoikemmat ja jäntevämmät kuin pelkän pyöräilyn aikoina.

Myös tietynlainen perustoimintakyky tuntuu tällä hetkellä paremmalta kuin pyöräilyaikoina. Olen muistanut pitää hyvää huolta lihaskunnosta ja myös lihashuollosta. Teen monipuolisesti erilaisia harjoitteita pitkistä lenkeistä lyhyisiinkin vetoihin. Rasitan lähes päivittäin monipuolisesti koko kroppaa etenkin uinnin muodossa. Mitään isoja rasituskipuja ei ole ollut, kun pyörän selässä ei tule istuttua pariakymmentä tuntia viikossa puuduttavassa asennossa, mutta toisaalta esimerkiksi juoksun ollessa vain yksi osa harjoittelua, ei myöskään se ole aiheuttanut minkäänlaisia kipuja jalkoihin.

Tunnen itseni hyvinvoivaksi ja vahvaksi. Odotan innostuneena aina uuden päivän erilaisia treenejä. Sen jälkeen, kun aloitin uutena triathlonkoululaisena toukokuussa, ne kerrat jolloin treenaaminen ei ole huvittanut, ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Toki treenejä on muutama jäänyt tekemättä, mutta nekin pääasiassa terveyssyistä joko polvikivun tai vaikkapa edellisviikkoisen flunssan vuoksi. Se urheilemisen ilo, josta kesäkuussa ensimmäisen triahtlonkisani yhteydessä kirjoitin, ei ole ainakaan vielä kadonnut minnekään!

Read Full Post »

Lettukestit

Koska vähintään kerran kesässä pitää syödä joko vohveleita tai lettuja ja meillä ei oltu vielä muka-ehditty nauttia kummistakaan, päätin että tänään on sitten jälkkäriksi lettuja.

Sunnuntai Ohukais- ja vohvelijauho (kuva: sunnuntai.fi)

Koska olen tänään tehnyt kaiken, siis juoksulenkin, uintitreenin ja päikkärit, pidemmän kaavan mukaan, meidän letut tehtiin sitten helpoimmalla mahdollisella tavalla eli lisäämällä vesi mukaan Sunnuntain ohukais- ja vohvelijauheeseen. Olen joskus aiemmin käyttänyt Sunnuntain muita mixejä esimerkiksi muffinseihin eikä tässäkään tuotteessa kyllä ollut varaa moitteille. Taikina oli juuri sopivan kokoinen kahdelle (suursyömärille) ainakin päivällisen jälkeen syötynä.

Nam.

p.s. Mainostettu kirjoittajavieras naputtelee tuossa vieressä jo ensimmäistä vieraskynätekstiään lempiaiheestaan, siis wattiharjoittelun ylivertaisuudesta verrattuna sykeperusteiseen harjoitteluun. Pysykää siis kuulolla!

Read Full Post »

Beautiful wedding

Ihanat häät on nyt juhlittu ja täällä ollaan jo kotimatkalla kohti Tamperetta huomisten työ- ja treenivelvoitteiden vuoksi. Juhlat olivat todella lämminhenkiset ja rennot, ihmiset iloisia ja hääpari sekä juhlapaikka aivan upea. Oman lisänsä juhlaan toi sen kaksikielisyys tuoreen aviomiehen ollessa kotoisin Australiasta.

Kiitos ihanista häistä Leea ja BJ!

Read Full Post »

Mestarisvieras?

Voittotuuletukset. Kuva: Elisa Turunen

Jotta tämä blogi ei menisi pelkästään triathlonhehkutukseksi, piti tuota toista puoliskoakin hieman miellyttää ja postata muutama kuva viikon takaisesta Suomen Mestarista. Kuvat on napannut kaverini Elisa, jonka koko SM-kortteliajojen kuva-albumia voi ihailla klikkaamalla tästä. Mestaruuskuvien esittely on sikälikin ajankohtaista, että blogissani saattaa alkaa esiintyä Tommi-niminen kirjoittajavieras aiheenaan kaikenlaiset kummalliset pyöräilyasiat. Siis, kaikki ajovinkkejä tai varustevinkkejä kaipaavat, kysymyksiä peliin, jos uskallatte. Tommin tuntevat tietävät, että vastaukset saattavat olla aika kiemuraisia!

Mitalistit. Kuva: Elisa Turunen

Read Full Post »

Pahvilaatikoita, häähumua ja pitkiä päiviä.

Kuten ehkä aktiiviset blogini lukijat ovat saattaneet päätellä taas muutaman päivän hiljaisuudesta, on viikko ollut melkoisen hektistä menoa jälleen. Töitä on saanut tehdä mukavasti niin kehittyäkseen triathlonistina kuin myös tienatakseen leipänsä. Molempien työntekojen osalta olo tuntuu varsin mukavalta ja myös työn tuloksen havaitseminen on ollut palkitsevaa. Uimassa olen huomannut, että muutama vanha maneeri alkaa pikkuhiljaa hävitä jo niin hyvin, ettei minun tarvitse ihan joka sekunti olla miettimässä esimerkiksi pään asentoa. Minulta jopa kysyttiin uimahallilla ollessani, että olenko entinen kilpauimari – seuraavaksi tavoitteeksi voisin sitten asettaa ehkä, että entisen sijaan näyttäisin ihan aktiivilta kilpauimarilta, heh.

Naisten sarjan uinnin alkua viikon takaisissa EM-kisoissa.

Ihan oikeissa töissä puolestaan mustapaitaiset työmuurahaiset alkavat vähitellen nähdä millainen hienous remonttipressujen alta paljastuukaan. Otsikon pahvilaatikot liittyvätkin tähän ja minusta on välillä tuntunut, että töiden sijaan olisin tehnyt 8 tunnin salitreenin. Äitini kauhisteli puhelimessa, kuinka jaksan treenata ja tehdä kuitenkin suhteellisen raskasta työtä, mutta en voi kuin todeta, että tällä hetkellä tuntuu siltä, että nostelen mieluummin pahvilaatikoita ja kävelen päivän aikana todennäköisesti kilometrejä ympäri myymälää, kuin istuisin saman ajan tietokoneen edessä. Ehdin kesän aikana jo melkein unohtaa, kuinka kovasti tykkäänkään kohdata asiakkaita ja höpötellä näiden kanssa. Tuntuu hienolta nähdä, kun asiakas lähtee tyytyväisenä ja hymyillen kaupasta.

Aamuaurinko pilkistää lähtöalueella.

Huomenna on kuitenkin luvassa hieman vaihtelua arkeen, kun Tommin hyvä ystävä menee naimisiin ja edessä onkin hääilon täyteinen päiväreissu Helsinkiin. Morsian on jo muutenkin niin upean kaunis, että oikein jännittää nähdä, kuinka kauniina hän oikein ilmestyykään huomenna kirkkoon. Puvun olen ehtinytkin jo nähdä nopealta vilaukselta eikä kauneus ainakaan siitä tule jäämään kiinni. Kohtahan tässä alkaa tuntea myös itsensä oikein aikuiseksi, kun kaikki ystävät alkavat avioitua ja osa jo saada lapsiakin. Oma elämäntilanne tuntuu moneen kaveriin verrattuna niin kovin erilaiselta, kun arki pyörii niin tiiviisti urheilun ympärillä eikä oikein tunnun ymmärrettävältä, että toinen meistä (siis tuo toinen osapuoli) täyttää tammikuussa jo 30 ja minäkin tavoitan sentään jo viidenkymmenen puolivälin. Eikö tässä iässä muka kuuluisi olla niin kovin aikuinen jo? Miksi minusta silti tuntuu siltä, että en ole vielä vuosiin valmis asettumaan täysin paikalleen tavalliseen, tasaiseen arkeen?

EM-kisan ensimmäiset rantautujat.

No, onneksi tässä aikuiseksi kasvamista odotellessa on hyvää aikaa tulla triathlonistiksi ja olla triathlonisti.

Read Full Post »

Aamutreenausta.

Liittyen epäsuorasti eiliseen pienimuotoiseen avautumiseen syömisrytmistäni ja etenkin päivän pääaterian syömisestä iltaisin päästään kömpelön aasinsillan avulla tämän päivän avaukseen, siis aamutreeniin. Iltasyöminen mahdollistaa minulle sen, että pystyn treenaamaan hyvinkin aikaisin aamulla ennen töitä tai koulua ihan kunnon treenit jopa syömättä lainkaan aamiaista tai syömällä vain hyvin kevyesti. En tykkää juosta enkä varsinkaan uida, jos olen syönyt esim. puuroa tai leipää alle kaksi tuntia ennen treeniä, joten jos menen aamuisin uimaan heti hallin auetessa kuudelta kunnon aamiaisen syöminen olisi melkein mahdottomuus.

Tänäänkin olen jo ehtinyt tehdä treenin, melko pitkänkin sellaisen ja syömättä kovinkaan hurjaa aamiaista (yksi purkillinen jogurttia). Jaksamisessa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista ongelmaa, päinvastoin, ja nyt saankin sitten syötyä kunnollisen, hieman myöhäisen aamiaisen ennen töihin lähtöä ja jaksan taas paremmin pitkän työpäivän. Oloni on jostain syystä paljon energisempi heti aamuisin ja pidän tästä rytmistä, jossa saan tehtyä ainakin toisen päivän treeneistä ennen töitä. Olen treenin jälkeen töissäkin pirteämpi ja minulla on koko päivän hyvä olo.

Kaikille tällainen rytmi ei kuitenkaan sovi ja esimerkiksi Tommin kanssa olemme asian suhteen täysin erilaisia. Minä tykkään herätä aamukuudelta ja lähteä samantien sykkimään joka suuntaan, kun taas Tommia on lähes mahdoton saada hereille tai treenaamaan aikaisin aamulla. Minusta on maailman hirveintä lähteä tekemään vaikkapa jonkinlaista vetotreeniä myöhään illalla työpäivän jälkeen, mutta Tommille se on hyvin tavallinen aika harjoitella. Onneksi meillä ole minkäänlaista kiinnostusta tai halua tehdä treenejä yhdessä, niin erilaiset rytmit eivät ole muodostuneet kovinkaan suureksi ongelmaksi.

Read Full Post »

Uusi viikko käyntiin treenillä ja töillä (yllättävää?).

Iltaa täältä iltapalawokin äärestä!

Älkääkä nyt kauhistelko tätä syömisaikaani, meillä nimittäin syödään päivän pääateria lähes poikkeuksetta iltaisin kahdeksan ja kymmenen välillä, töiden ja iltatreenien jälkeen. Minulla ainakin nimittäin tulee vetelä olo töissä päivällä, jos syön hirveän tukevan lounaan ja syönkin lähes joka päivä lounaaksi jonkinlaisen salaatin. Ja kun nyt Interiin palaamisen jälkeen pääsen useimmiten melko myöhään iltaisin töistä ja monesti teen vielä sen jälkeen päivän toisen treenin kuten tänäänkin, menee syöminenkin myöhäiseksi. Joten terveisiä niille kaikille ravitsemusneuvojille ja muille intoilijoille, jotka kieltävät ihmisiä/itseään syömästä kello seitsemän jälkeen illalla myöhäissyömisen muka-lihottavuuden vuoksi. 184/75 ja 171/57 -mitoilla taidetaan sijoittua melko siedettävään kohtaan painoindeksitaulukossa tästä päivän pääaterian syömisajasta huolimatta. Ei se ruokailuaika lihota, vaan päivän aikana nautitun energia kokonaismäärä.. hölmöt.

Mutta niin, uusi viikko on siis käynnistetty treenien ja töiden parissa touhutessa. Aamulla ehdin uimaan hyvän treenin ennen töitä ja töiden jälkeen kävin vielä nautiskelemassa puolityhjän kuntosalin rauhasta. Testasin tänään töissä kompressiosukilla olemista ja voipi olla, ettei jalkaani juuri muuta työpäivisin tule jatkossa eksymään. Ero kompressiosukattomiin työpäiviin oli nimittäin melkoinen jalkojen väsymisen ja kipeytymisen osalta ja salillakin oli ihan erilaista treenata kuin viime viikolla töiden jälkeen. Voi tietysti olla, että jalat alkavat vähitellen tottua kahdeksan tunnin päivittäiseen seisomiseen ja edestakaisin kävelyyn kovalla lattialla ja väsyvät senkin vuoksi vähemmän, mutta taikauskoisena ja vainoharhaisena en enää uskalla luopua kompressiosukista osana työasua.

Töissä on ollut melkoista kipittämistä joka suuntaan ja olen ainakin olevinaan ollut niin kiireinen, etten ole meinannut muistaa edes pitää kaikkia taukojani. Tekemistä riittää ja kuulumisiakin on kolmen kuukauden ajalta vaihdettavana kaikkien työkavereiden kanssa. Viikossa ei ole ainakaan tapahtunut minkäänlaista latistumista työinnon suhteen ja joka päivä olen oppinut kaikenlaista uutta uuteen työnkuvaani liittyen. Remonttipressujen alta alkaa myös paljastua uusi, hieno myymälä ja ihanista syksyvaatteista tekisi mieli kotiuttaa melkein kaikki. Mikään ei ole siis muuttunut ainakaan sen suhteen, että minun on todella vaikea vastustaa uusien urheiluvaatteiden kutsua.

Tällä viikolla on edessä vielä ainakin neljä työvuoroa, monen monta treeniä, Tommin hyvän ystävän häät ja muuta mukavaa. Lähestyvä syksy ja viilenevät ilmat tuntuvat mukavilta ja pimenevät illat eivät masenna tippaakaan. Jotenkin olen jo alkanut odottaa myös talvea ja hiihtokelejä. Viime talvena hiihdotkin olivat yhtä taistelua polvikipua vastaan enkä päässyt nauttimaan käytännössä kotioveltani lähtevistä Kaupin hiihtomaastoista niin paljon kuin olisin halunnut. Odotan jo kovasti, että pääsisin edes pidennetyksi viikonlopuksi alkutalven lumille jonnekin pohjoisemmaksi, vaikka todennäköisesti kiroan tämän odotukseni rämpiessäni ylös ensimmäisen hiihtolenkin ensimmäistä ylämäkeä ja minusta tuntuu siltä, etten pääse yhtään mihinkään. Taidan olla tässäkin asiassa hieman hullu.

Read Full Post »